4. heinäkuuta 2017

Juhannuksen porkkanapiirakka

Leivon porkkanapiirakkaa yleensä vain kerran vuodessa. Vuodesta toiseen sitä aina toivotaan mökille juhannuksen kahvipöytään. Porkkanapiirakan voi jo oikeastaan sanoa olevan osa meidän juhannusperinteitä, ja onhan se aina yhtä hyvää!

Porkkanapiirakan salaisuus on kuorrutteessa, joka tulee mielestäni tehdä maustamattomaan sulatejuustoon, tuorejuuston sijaan. Kuorrutetta pitää tottakai olla myös reilusti :) Kun porkkanapiirakan tekee, foliovuokaan kulkeutuu piirakka mökille kätevästi, eikä kotiin lähtiessä tarvitse muistaa ottaa tyhjää vuokaa mukaan. Pirkan suorakulmaiset foliovuoat sopivat tähän ohjeeseen kokonsa puolesta täydellisesti.



Juhannuksen porkkanapiirakka (n. 8 hlö)

3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
4 tl kanelia
3 1/2 dl porkkanaraastetta
150 g voita

Kuorrute:
100 g voita
200 g maustamaton sulatejuustoa
4 dl tomusokeria

pinnalle manteli- tai hasselpähkinärouhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja raasta porkkanat. Laita porkkanaraaste sivuun odottamaan. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet toisessa kulhossa keskenään ja sulata voi. Lisää kuiva-aineet muna-sokerivaahtoon nuolialla käännellen. Kääntele lopuksi vielä voisula ja porkkanaraaste seokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun foliovuokaan. Itse laitan usein pohjalle vielä leivinpaperikaistaleen estämään piirakan tarttumista vuoanpohjaan. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.



Anna piirakan jäähtyä. Valmista kuorrute vatkaamalla huoneenlämpöinen voi notkeaksi ja lisäämällä joukkoon sulatejuusto. Vatkaa tasaiseksi. Siivilöi tomusokeri seokseen ja vatkaa tasaiseksi. Levitä kuorrute porkkanapiirakan päälle. Ripottele pinnalle manteli- tai hasselpähkinärouhetta. Tarjoile huoneenlämpöisenä.




















2 kommenttia: